Tiedoitus vuosikokouksesta 2.6.2018

Kerhon vuosikokous pidettiin Vallaspellon saunalla 2.6.2018, jäseniä oli mukavasti paikalla.

Seuraavia asioita päätettiin:
Kerhon hallituksen kokoonpanoon tuli muutoksia, uusi hallitus on seuraavanlainen:
Puh.johtaja Heikki Utula
Vara pj Petri Mikkola
Sihteeri ja rah.hoitaja Mika Kuurne
halltuksen jäsenet:
Seppo Hänninen
Lauri Tuominen
Azat Ismailogullari
Santeri Kuurne
Juha Sandelin
Petri Kukkanen
Veikko Korhonen
Toiminnantarkastajat: Irmeli Räsänen ja Juha Myrttinen

Jäsenmaksuksi päätettiin 100 €, liittymismaksu poistettiin.
Kannatusjäsenmaksu 30 €
Talkoovähennys 10 € /kerta
Viikonloppulupa 25 €

Jäsenmaksua korotettiin jotta saadaan kaikki kulut katettua, entinen jäsenmaksu oli liian pieni kattamaan kerhotalon vuokra, reittien kunnostus ja lanaus, vakuutus ym. kuluja.
Lisäksi kerholle on hankittu toinen työkelkka (käytetty) sekä toinen tehdastekoinen lana.
Suunnitelmissa on myös tulevaisuudessa hankkia käytetty mönkijä reittien kunnostustöitä varten.

Vuoden kelkkailijana palkittiin Toni Anttila.

Syksyllä pidetään taas reittienkunnostustalkoita, niistä tiedotetaan tarkemmin elokuussa, silloin on toivottavasti tiedossa Leivonmäelle menevän reitin tieremontin takia tulevat muutokset.

Kesäisin terveisin,

Joutsan Seudun Lumikissat ry:n hallitus


Lumikissojen huutokauppa Joutsan joutopäivillä 7.7.2018

Hei!

Löytyisikö sinulta, kaveriltasi, naapuriltasi tai joltain tuttavaltasi ylimääräistä tavaraa, jota voisi lahjoittaa myytäväksi joutopäivillä pidettävään Joutsan seudun lumikissojen huutokauppaan? Tällä tavoin voit tukea kerhon toimintaa sekä kelkkareittien ylläpitoa. Olethan yhteydessä jos sinulta jotain löytyy. Kiitos!

Heikku Utula 0400 216747
Mika Kuurne 040 5778953
Petri Mikkola 040 0462622


VUOSIKOKOUS 2018

KOKOUSKUTSU!

Lumikissojen sääntömääräinen vuosikokous pidetään lauantaina 2.6. Vallaspellon savusaunalla, osoite on Vallaspellontie 48,19650 Joutsa.
Kokous alkaa klo 16.
Käsitellään sääntömääräiset asiat kuten ensi vuoden jäsenmaksun suuruus ym. sekä julkistetaan vuoden kelkkailija.
Sauna kuumana, saunavehkeet ja omat juomat mukaan, kerho tarjoaa ruuan.
Tervetuloa!


HUOMIO! HUOMIO!

Kelkkailijat huomio!
Lauantaina osa kelkkareiteistä poikki Joutsenlampirallin vuoksi.


SAFARI 2018